Category Archives: renovation

1 Kolmoset

Verstaalla kunnostetut värikkäät kesäpyörät pääsivät mukaan Hämeenlinnan Itsenäisyyspäivä Fantasiaan. Oikein hieno ja tunnelmallinen tilaisuus, tehty yhteistyössä satojen harrastajien kanssa ja yleisöä tilaisuudessa oli lähes 5 000. Tänä vuonna ohjelman teemat kuvasivat eri vuoden aikoja ja pyörät esiintyivät iloisessa kesä osassa.

Talvipyorailya

Saimme lahjoituksena Ruukin tehtailta vanhan tavarapyörän. Se sai uudet vaihteet ja sinisen ketjun. Kyllä tällä kelpaa tehdä hankintareissuja ja pahvin vientikeikkoja. Verstaalta löytyy myös hyvä valikoima talvipyöriä ja talvirenkaita.

2012-08-16 14.27.11

Verstaan kesäterassin tunnelmaa. Olemme miettineet, voisiko terassia laajentaa tuonne ikkunoiden alle.

fillari_CAFE_1

Tammikuu hurahti remontin valmistelussa ja hommat ovat jatkuneet helmikuulla. Rakennus- ja elintarvikehuoneistoluvat on Hämeenlinnan kaupungilla käsitettelyssä. LVI – ja sähköhommat alkamassa. Edessä on työntäyteinen maaliskuu. Paljon on tehtävää jäljellä. Vielä vaikuttaa kuitenkin siltä, että saamme avajaiset pidettyä maaliskuun lopulla. Rakenteilla … Read More

Muutto alkaa olla aivan loppusuoralla, tänään lähtee vielä muutama kuorma kierrätykseen, sitten vanha kauppa on tyhjä. Aivan ihanaa, että tämä vaihe on kohta ohitse. Oppimme paljon, mutta on todella hienoa alkaa rakentamaan omaa kauppaa! Eilen siivosimme Verkatehtaalla ensimmäistä kertaa, ja … Read More

Metsakylan Navetta

Vanhan pyöräkaupan pakkaus on parhaillaan käynnissä, ja ensi lauantaina on edessä viimeinen päivä vanhoissa tiloissa. Viime viikot ovat olleet työn täyteisiä, koska samaan aikaan muuttaa koti Espoosta Hämeenlinnaan. Pyöräkaupan pyörät & mopot, varaosat ja tarvikkeet muuttavat varastoon remontin ajaksi. Edellisen … Read More